Illoisten ryhmäpuutarhayhdistys ry.
Yhdistys perustettiin vuonna 1991. Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat henkilöt, jotka omistavat mökin alueella. Lisäksi jäseniksi voidaan ottaa perheenjäseniä ja muita yhdisyksen toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä sekä kannatus- ja kunniajäseniä.
Yhdistys yllāpităã Illoisten siirtolapuutarha-aluetta ja pitää yhteyttä kaupungin edustajiin. Yhdistys huolehtii siirtolapuutarhan yhteisestä alueesta talkoovoimin. Yhdistys järjestää jäsenilleen virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa. Jäsenmaksuista päätetään vuosittain syyskokouksessa.
Yhdistyksen tarkoituksena on muun muassa:
valvoa jäsentensä etuja
ylläpitää, kehittää ja edistää ryhmäpuutarhatoimintaa
edistää jäsenten harrastuksia
Yhdistys järjestää kokouksia, talkoita ja erilaisia tapahtumia ja virkistystilaisuuksia.
Kesällä Illoisten siirtolapuutarha osallistuu valtakunnalliseen Avoimet puutarhat-tapahtumaan, jolloin on mahdollisuus tutustua lähemmin alueen puutarhoihin.
Syyskuussa järjestetään syysmyyjäiset. Tarjolla on mm. hilloja, mehuja, leivonnaisia ja taimia. Myös kirpputorilla voi tehdä löytöjä.
Huvi- ja huoltotoimikunta
Yhdistyksen huvi- ja huoltotoimikunta nimetään vuosittain ja se koostuu kiertävän järjestyksen mukaan sekä sinisen että keltaisen alueen mökeistä. Vuonna 2026 huvitoimikunnasta vastaavat sinisen alueen mökit 28-40 ja keltaisen alueen mökit numerot 38-45. Toimikausi on kalenterivuosi. Huvitoimikunta vastaa yhdistyksen tilaisuuksien kahvituksista ja muusta mahdollisesta tarjoilusta. Se koordinoi alueella järjestettävät tapahtumat (esim. avoimet ovet, myyjäiset) ja vastaa joulujuhlien järjestelyistä. Huvitoimikunta ideoi muuta yhteistä toimintaa, jonka toteuttamisesta sovitaan hallituksen kanssa.
Harrastustominta kesällä 2025
- yhteislaulua kartanonmäellä sunnuntaisin klo 16
- petankkia Sipulikujanteen parkkipaikalla sunnuntaisin klo 18
- käsityökerho kartanolla keskiviikkoisin klo 14
- jooga/asahi . Ilmoita Anna-Stinalle jos haluat tarkempaa tietoa.
Lähempiä tietoja kesän 2026 harrastustoiminnasta julkaistaan piakkoin.
Toivomuksia uusista harrastusmuodoista otetaan mielellään vastaan.
Hallituksen jäsenet vuonna 2026
Syyskokous valitsi Jyri Lahden jatkamaan puheenjohtajana vuosikokoukseen 12.4.2026 saakka. Vuosikokous valitsi Matti Heikkilän puheenjohtajaksi loppukaudeksi 2026. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi syyskokous valitsi kaksivuotiskaudelle Reima Lindbergin ja Anne Kortelan. Jan Jylhä ja Satu Salonen jatkavat hallituksessa vanhoina jäseninä. Varajäseniksi valittiin Esa-Pekka Juvela, Anne Savola ja Vici Ståhlström. Varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Suvi Kotilainen ja Leo Piippo sekä varatoiminnantarkastajaksi Taina Öhman
Kiinnostaako siirtola- puutarhaelämä?
Turun kaupunki vuokraa palstat mökkien omistajille pitkäaikaisella sopimuksella, Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2050 loppuun. Palstojen koot vaihtelevat n. 300 neliömetristä yli 400 neliömetriin. Perittävä vuokra vuonna 2023 on 0,85 euroa/neliömetri.
Alueella on vielä muutama rakentamaton palsta. Voit ottaa yhteyttä Turun kaupungin ympäristötoimialan tonttipalveluun/Aija Siponen tarkempia tietoja varten. Mikäli haluat tutustua vapaana oleviin palstoihin ennen vuokrasopimuksen solmimista kaupungin kanssa, voit ottaa yhteyttä puheenjohtaja Matti Heikkilään (puh. 040 835 6900).
Siirtolapuutarhuriksi voi ryhtyä myös ostamalla vapautuva mökki. Tietoja myytävistä mökeistä löytyy mm. seuraavista paikoista: Etuovi.fi, Oikotie.fi, Tori.fi, yhdistyksen ilmoitustaulu postilaatikoiden vieressä, yhdisyksen nettisivut.
Mökkejä myytävänä:
Pippurikujanne 11. Ritva puh. 040 564 0419. Katso lähemmin Oikotie.fi kohdenumero 21434590
Paprikakujanne 24. Puh. 050 353 2765
Paprikakujanne 2. Puh. 040 861 2354
